Julkaistu 25. huhtikuuta 2012 | Kirjoittaja Vesa

Googlen uusin palvelu Google Drive on vihdoin julkaistu. Alla on viiden kohdan kova lista tärkeimmistä ominaisuuksista – olkaa hyvä!
1. Käyttäjä omistaa kaiken Google Driveen tallennetun datan
Maailmalla on liikkunut heti sensaatiomaisia uutisia, joissa käyttäjät ja toimittajat ovat tulkinneet Googlen käyttöehtoja Google Driveen liittyen. Useimmat tarttuvat kohtaan, jossa mainitaan että Googlella on oikeus mm. käsitellä ja muokata tietoa, joka on tallennettu palveluun – jotkut sanovat jopa, että Google omistaisi kaiken palveluun tallennetun datan. Tämä ei pidä paikkaansa. Googlen käyttöehdoissa sanotaan näin:
“Sinulla on mahdollisuus lähettää sisältöä joihinkin Palveluihin. Säilytät mahdolliset sisältöä koskevat immateriaalioikeudet itselläsi eli sisällön lähettäminen ei perusta immateriaalioikeuksien siirtymistä.” Koukeroinen ilmaisu on jämptimpi englanniksi: “In short, what belongs to you stays yours.”
Mistä kohu sitten johtuu?
Lähtökohtaisesti kohuotsikoissa on kyse tahattomasta tai tahallisesta väärinymmärryksestä. Pilvipalvelujen toimintaperiaatteeseen kuuluu, että tietoja voidaan joutua siirtämään palvelimelta toiselle, jolloin käytännössä palveluntarjoajalla pitää olla oikeus kopioida ja käsitellä dataa. Jos käyttöehdot lukee huolella, ymmärtää että tiedot ovat täysin turvassa.
Google Apps for Business -lisenssien haltijat, kuten kaikki Gapps Oy:n asiakkaat, ovat aina omistaneet ja tulevat aina omistamaan kaiken Googlen palveluihin tallentamansa datan. Yritys- ja yhteisökäyttäjiä koskevat myös useat muut edut, jotka tulevat käyttöön maksullisten lisenssien myötä.
2. Google Drivessa on runsaasti tallennustilaa ja sitä saa lisättyä joustavasti
Kuten mainittua, kaikki Google Driven käyttäjät saavat lisämaksutta käyttöönsä viisi gigatavua tallennustilaa. Jos tarvitsee lisätilaa, käytössä olevaa tallennuskapasiteettia voi kasvattaa aina 16 teratavuun saakka. Esimerkiksi 25 gigatavua lisäkapasiteettia maksaa 2,49 dollaria (n. 1.9 euroa) kuukaudessa ja yksi teratavu 49,99 dollaria (n. 38 euroa) kuukaudessa. Lisätilaa voi siis ostaa monista muista palveluista poiketen kuukauden jaksoissa – Drive ei edellytä pitkiä vuosisopimuksia.
3. Google Drive on varmuuskopiosi pilvessä – ja omilla laitteillasi
Driven tietoturvallisuus on samaa korkeaa tasoa kuin Googlen muissakin palveluissa. Esimerkiksi yhteys käyttäjän laitteiden ja Googlen palvelinkeskusten välillä on aina suojattu SSL-tekniikalla, jota käytetään mm. verkkopankkien tietoturvallisuuden varmistamiseen.
Hyvä video Googlen palvelinkeskusten tietoturvallisuudesta löytyy täältä (Haminan datakeskus esiintyy kohdassa 0:09!)
4. Voit hakea kaikesta tallentamastasi materiaalista – myös tekstidokumenteista
Google Drivessa antaa käyttäjälle mahdollisuuden tehdä syviä hakuja omiin Driveen tallennettuihin tiedostoihin. Esimerkiksi OCR-tekniikkaa hyödyntämällä voi PDF-dokumentin muuttaa tekstitiedostoksi, jolloin tekstistä voi tehdä hakuja Google Driven sisäisen Google-haun avulla.
5. Google-dokumenteista tutut yhteistyötavat toimivat myös Drivessa
Kuten Google-dokumentteja, myös Driveen tallennettuja tiedostoja voi helposti ja turvallisesti jakaa muille käyttäjille. Tämän lisäksi mm. tekstidokumentit, esitykset ja laskentataulukot voi muuntaa Google-tiedostomuotoon, jolloin niitä voi muokata yhdessä työkavereiden tai yhteistyökumppanien kanssa.
Sisäänrakennettu versiohistoria takaa, että tiedostojen aiempia versioita on mahdollista lukea ja palauttaa. Tämä on käytännössä mainio ominaisuus, kun muokkaajia on useampia.
5+1. Google Drive tukee suoraan kolmeakymmentä eri tiedostomuotoa
Google Driveen, kuten jo aikanaan Google-dokumentteihin, voi tallentaa mitä tahansa tiedostoja. Ainoa poikkeus tähän ovat suoritettavat ohjelmatiedostot, kuten .exe ja .bat-tiedostot, jotka on kielletty tietoturvasyistä.
Uusi ominaisuus on suora tuki mm. Photoshop- ja Illustrator-tiedostoille, joita voi Google Driven avulla avata katsottavaksi suoraan selaimessa. Vaikka Photoshop olisi asennettu vain toimiston tietokoneelle, reissun päällä ollessa tiedostoja pystyy siis tarkastelemaan miltä tahansa koneelta Google Driven avulla.
Kerromme mieluusti lisää Google Drivesta! Kysy kommenteissa, klikkaa Ota yhteyttä” nappia oikeasta reunasta tai lähetä sähköpostia osoitteeseen info@gapps.fi.
» Jatka lukemista